Kuukausi: helmikuu 2019

Noniin, jos nyt taas vähän kirjoittelisi.
Eilisen tekstin jälkeen alkoi ajatuksia ja ideoita pyörimään päässä oikein kuhinalla ja nyt yrittänyt kasailla niitä yhteen ja pohtia aiheita, joista sitten kirjoittelisi.

Tarkoituksena ei ole kirjoittaa pelkästään sellaisista kenties masentavista tai vaikeista asioista, vaan elämästä ylipäätään.
Mutta nyt mielessä pyörivät asiat on sellaisia, joista myös mediassa on paljon puhuttu, mutta ennen kaikkea mitkä koskettaa minua itseä.

Tänään haluan kirjoittaa koulukiusaamisesta.
Siitä, josta puhutaan paljon ja mihin yritetään vaikuttaa monillakin keinoilla, mutta silti sitä ei vain saada loppumaan.

Itselle koulukiusaaminen on todella henkiökohtainen asia.
Kävin peruskoulun pienellä paikkakunnalla ja pienessä koulussa.
Tämän luulisi olevan hyvä asia, ettei siellä sillä tavalla välttämättä kiusaamista olisikaan. Tosiasia on kuitenkin se, että siellä sitä kiusaamista oli monenlaista ja kun kaikki siellä tunsivat toisensa, niin siinä leimautui todella helposti.
Kiusaamista kohdallani oli oikeastaan koko koulun ajan, välillä vaikeampaa ja välillä sai olla aivan rauhassa kaikelta kiusaamiselta. Sen myötä en peruskoulusta paljoakaan muista.

On kuitenkin asia, joka minua on mietityttänyt näin peruskoulun jälkeen paljonkin…
Mikä on kiVa Koulu? Se on kiusaamisen vastainen toimenpideohjelma. Tutkimuksissa on todettu, että se on yksi tehokkaimmista kiusaamista ehkäisevistä ohjelmista.
Toki tämä voi pitää paikkaansakin, mutta silti mielestäni kiusaamista on valitettavan paljon.
Koulu, jossa itse opiskelin kuului myös tähän KiVa Koulu- ohjelmaan. Silti kiusaamisen en huomannut tulevan minkäänlaista muutosta, opettajat eivät välittäneet kiusaamisesta. Ne oppilaat, jotka olivat sosiaalisia ja pärjäsivät niin heidät huomattiin ja niin sanotusti olivat opettajien suosiossa. Muut jäivät taka-alalle ja heitä myös usein kiusattiin.

Usein välitunneilla huomasi kuinka oppilaita norkoili seinien vieressä yksin ja selkeästi surumielisenä. Heillä ei ollut kaveria, jonka kanssa touhuta välitunnilla. Eräänkin kerran opettaja puhui oppilaille, kuinka pitäisi tulla kertomaan jos näkee kiusaamista tai jotakin siihen viittaavaa. Eikö aikuinen opettaja muka huomaa niitä yksinäisiä oppilaita, jotka päivästä toiseen seisoskelee yksin seinään nojaten? Ja vaikka huomaisikin, ei silti reagoinut mitenkään vaan meni kuuntelemaan niiden ”suosittujen” oppilaiden juttuja.

Jokin aika sitten luin samassa koulussa paljon aiemmin opiskelleen oppilaan kirjoituksen koulukiusaamisesta ja sen jättämistä arvista.
Hän kertoi, kuinka hän valmistui maisteriksi muttei koskaan tulisi tekemään töitä. Koulukiusaaminen on jättänyt monenlaisia arpia ja ongelmia, joka monella vaikuttaa vasta aikuisiällä ja estää näin työelämässä olemisen. Ja mitä tästä seuraa? Aletaan moittia siitä, kun ei muka työt kiinnosta tai jotakin muuta. Ja todellisuudessa taustalla voikin olla jotain täysin muuta.

Me voimme itse vaikuttaa omaan toimintaamme ja siihen tuleeko koulukiusaaminen jatkumaan tulevaisuudessa. En ikinä haluaisi kuulla oman lapseni suusta sitä että ”En halua mennä kouluun, kun siellä kiusataan.” Ja jos kuulen, haluan todella siihen puuttua ja tehdä siitä lopun!

 

 

Tänään on se päivä, jonka olisi pitänyt olla jo ajat sitten, mutta se päivä on kuitenkin tänään.
Tänään on blogini ensimmäisen kirjoituksen aika.

Tänään on ollut sellainen päivä, joka sai silmäni avautumaan monella eri tavalla.
Kuuntelin tänään kahden ihmisen kertovan omasta elämästä huumeiden, alkoholin, väkivallan, rikosten yms kanssa. Ja ennen kaikkea siitä kuinka he ovat niistä päässeet eroon.
Nämä ihmiset kertoivat mitkä ovat voineet vaikuttaa siihen kuinka heidän elämä on mennyt. Molemmat mainitsivat lapsuuden ja perheongelmat ja tästä haluaisin myöhemmin myös itse kertoa.
Kuitenkin kaikkein hienointa tuossa hetkessä tänään oli se, että ne ihmiset olivat kertomassa elämästään ja siitä kuinka elämän suunta voi koska tahansa kääntyä täysin eri suuntaan, siis ylöspäin.
Kosketti suuresti, kun he kertoivat kuinka he ovat onnellisia ja kuinka he tuntevat tänä päivänä asioita, joita ei koskaan ennen ole kokenut tai tuntenut. Molemmilla elämä on tällä hetkellä hallinnassa ja näyttivät myös nauttivan elämästä.

Se miksi halusin aloittaa ensimmäisen kirjoitukseni tällä aiheella, on se että tämä hetki tänään antoi minulle valtavan idean purkauksen ja rohkeuden aloittaa tämän kirjoittamisen. Monet ensimmäiset tekstit olen kirjoittanut, mutta ikinä ne eivät ole johtaneet mihinkään, mutta luulen että nyt minulla olisi syytä kirjoittaakin.
En halua keskittää blogiani mihinkään tiettyyn aiheeseen, vaan kertoa todella minun tarinaani juuri sellaisena, kuin se on.
Haluan kertoa myös niistä kipeistä asioista, joiden kanssa luulen monen muunkin kappailevan ja toivon että joku voisi saada tästä myös apua. Luulen myös itse hyötyväni tästä, sillä olen todella huono puhumaan asioista, varsinkin niistä vaikeimmista. Kirjoittamalla kuitenkin pystyn kertomaan asioita ja se myös helpottaa omaa oloa.